torstai 19. toukokuuta 2016

Nyt niitä käsitöitä


Ei täällä sormet ristissä olla istuttu, vaikkei kuvia olekkaan ollut. Olen vaan aloitellut niin monta työtä yhtä-aikaa, ettei mitään ole tullut aikaisemmin valmiiksi.

Hääpari on tehty tilaustyönä lahjaksi  kesällä vihittävälle parille. Onneksi kuvasin ulkona, sillä huomasin että pojan lahkeet olikin vähän kirkkaamman valkoista. Lampun valossa noita pieniä värieroja ei aina huomaa. Ei kun purkamaan ja uusia lahkeita tekemään. Olishan se nolo ollut lähettää värivirheistä.


Fabelista perus-sukkaa lasten koossa. Vielä jäi sen verran, että saa tehtyä kolmanneksi raitasukat. Vielä pitäis saada muutamat sukat tehtyä ennen juhannusta, että Jujy-16 tulee tehtyä. Kaikkeen sitä tuleekin liityttyä, mutta sillä tavalla tulee tehtyä valmiiksi asti, eivätkä jää keskeneräisinä pyörimään =)



Olen päässyt uudelle ihanalle hammaslääkärille ja kohta olen päässyt hammaslääkäripelostakin.  Näköjään se on paljon lääkäristäkin kiinni. Tämä on nuori tyttö, joka ymmärtää pelkopotilasta. Sain oikein kehuja, kun annoin jo kerran porata ilman puudutusta =) Tänään poistettiin tulehtunut viisaudenhammas, eikä se sattunut yhtään. Ihme ja kumma kun särkyä ei ole tullut edes nyt illalla. Kohta saan heittää Diapamitkin roskiin, sillä olen jo muutaman kerran käynyt ilman niitä vastaanotolla =)



Pakko laittaa vielä kuva tästä maailman kilteimmästä kissasta Maususta.  On se semmonen äitin kulta ♥
Karvanlähtö-aika, joten näkyy noita tuppuja taas olevan takamuksessa =)

19 kommenttia:

  1. Ihana hääpari, aivan loistava häälahja:) Sukkia aina tarvitaan ja sitten tuo Mausu on niin herttasen näköinen kissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien teko on niin rentouttavaa, että niitä tulee tehtyä vaikkei tarvitsiskaan =) Aina niille joku käyttäjä kumminkin löytyy.

      Poista
  2. Että fanitan noita sinun ihania virkkuuapinoita ja Peppejä, ne on kertakaikkiaan söpösiä! Mullakin on hammaslääkäripelko, lapsuuden peruja ja sain myös ihanan hammaslääkärin, heh, multakin leikattiin hammas eilen, olen nyt saikulla, oli aika (mun mielestä) iso operaatio, laitettiin leukaluuhun sellaista tekoluutakin, joten nyt hissutellaan ja rikkaruohot saavat kukkapenkeissä iloisesti kasvaa hetken!

    Voi ihanuus-Mausua! Varmaan helpottaa kun talvikarva lähtee pois ja tulee kevyt kesäkarva! Meillä Nöpöllä hienoinen aluskarva menee sellaisille rastoille, mutta hän tykkää kun niitä otetaan pois, heitän tupot metsään ja linnut saavat ne pesänpehmukkeiksi sieltä noutaa.

    Mukavaa viikonloppua, Sude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta loppuu apinoiden teko, kun Drops lopetti ruskean Muscat-langan valmistuksen , enkä ole vielä ainakaan löytänyt mitään vastaavaa nettikauppoistakaan. Täytyy sitten kehitellä joku muu malli toisilla väreillä.

      Poista
  3. Tuskin maltan odottaa pakettia! Edellinen hääpari on aivan ihastunut apinoihinsa ja heidän nyt 8kk poikansa tykkää niistä myös aivan valtavasti. Tosin hän ei ainakaan vielä ole saanut niitä omaan käyttöönsä.

    Minäkin pelkäsin aikoinaan hammaslääkäriä, mutta hammaslääkärin vaihto auttoi ja opin luottamaan häneen. Nyt ei hammaslääkärissä käynti pelota muuten kuin lompakon puolesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä hääparit ei oikein pienille lapsille käykkään, kun niissä on noita helmiä. Pienet sormet saa kuitenkin väkerrettyä ne irti ja laittaa suuhun. Muissa apoinoissa ja ketuissa ei sitten irtoavia osia olekkaan, yritän olla tarkkana sen suhteen.

      Poista
    2. Niin ja piti kertoa, että kyllä nauroi minunkin lompsani kakkasta naurua, kun yhdeltä kerralta tuli melkein satasen lasku. Kyllä tuonne hammaslääkäriin on jo yhden etelänreissun hinta mennyt ja toinen on meneillään, vaikka käynkin kunnallisessa.

      Poista
  4. Ihana tuo apina hääpari. Kovin on nykyaikainenkin,kun heillä on jo lapsikin:) Fabel onkin tosi kiva sukkalanka. Tuo Mausu on söpö. Meilläkin koiruusella on karvanlähtö ja samalla lailla näkyy tuppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein tykkää tuosta Fabelista, kun se on niin ohutta, että valmista ei tahdo tulla millään. En edes yritä tehdä siitä aikuisten kokoa olevia sukkia =)
      Onhan tuota karvaa lattialla nyt huomattavasti vähemmän, kun ei ole enää kuin kolme pöllyttäjää =)

      Poista
  5. Ihania noi apinat, ostaisin heti jos jossakin näkisin.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää lauantai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan minä olenkin jo osallistunut arvontaasi ja näkyi siellä olevan paljon muitakin osallistujia =)
      Apinoita ei olekkaan myynnissä kuin yhdessä kaupassa Saksassa (tosi kalliilla hinnalla) ja sitten suoraan minulta. Sähköposti osoitteeni on tuossa sivupalkissa. Apinan ruskeaa Muscattia ei vaan saa enää mistään ja kohta loppuu omakin varasto. Sitten yritän tehdä jotain muuta =)

      Poista
  6. Niin ihanat apinat teit. Käy kateeksi, koska en voi virkata yhtään. Olkapää on niin kipeä, ettei pysty. Ja juuri kun olisin tykännyt. Mausu on niin söpö. Mitähän olisi elämä ilman koiria tai kissoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin "yksilölaji".=) Minulla kipeytyy olkapää neulomisesta, mutta virkkaaminen ei haittaa yhtään.
      Minulla on aina ollut kissa (kissoja), joten en osaa edes kuvitella elämää ilman niitä.

      Poista
  7. Meinasinkin kysyä onko vanha kissa, mutta tuo karvanlähtö selittää...ihana kisu ja noi sun virkkuu on aina vaan niin kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän minulla mitään vanhoja kissoja.=) Mummo on vasta 13v, tämä Mausu 10v ja Maija 6v. Edelliset kissani, äiti ja poika, elivät 22 ja 23 vuotiaiksi. Nämä ovat eri sukujuurta, joten eivät ehkä elä niin vanhoiksi.

      Poista
  8. Mausu ei sitten ole lähtenyt kesäretkelle? Taitaa odotella tämän kesän kissain synttäriarvontaa, joka alkaa tällä viikolla. Taavilla oli jo synttärit ja Leevillä on huomenna, joten pakko kai se on alkaa arpomaan. Nekku on ollut retkellä toista viikkoa, mutta en jaksa edes olla kauhean huolissani, kun kuuluu sen tapoihin nämä retket. Jospa tulisi sitten onnettareksi poikain arpajaisiin....

    VastaaPoista
  9. Maususta on tullut semmoinen mamman-kulta. Pysyy kiltisti kotona ja nukkuu yönsä tyynyni vieressä. Nyt sitä ei ole näkynyt pariin päivään ja alan olla ihan huolissani, vaan eiköhän se taas ilmesty.
    Meillä ollaankin nyt sitten tarkkana , ettei missata arpajaisia =) Onnea vaan sinne pojille ♥

    VastaaPoista