maanantai 17. joulukuuta 2012

Taas hyvällä tuulella


Ai kun olinkin eilen pahalla tuulella, mutta nyt on hyvä tuuli taas palannut. Vois vaikka hypätä kettujen kyytiin laskettelemaan :)

Eilen aamulla huomasin että netti-tv on taas rikki. Ajattelin joulua ilman joulu-ohjelmia ja kävin jo niin kiukkuiseksi. Toista kertaa en halunnut maksaa 200 euroa yhteyksien korjaamisesta.

Tänä aamuna soitin sitten Soneralle kiukkua puhkuen ja tarkoitus oli vaatia sopimuksen purkua, kun ei kerran välineet pelitä. Vaan sielläpä olikin niin herttainen nuorimies, joka kärsivällisesti neuvoi ja opasti, ja taas näkyy mummolla telkkari. EIKÄ TÄMÄ MAKSANUT MITÄÄN .  Nyt harmittaa vaan kun eka kerralla otin yhteyttä ohjeitten mukaan Helpsonille ja maksoin itseni kipeeksi.
Näköjään koskaan ei ole liian vanha oppimaan uutta :) Tästä lähtien tajuan soitella Soneralle kun ongelmia ilmenee, enkä mihinkään maksulliseen palveluun

No, eipä tässä jouda kettujen mukaan. Kai se on pakko ruveta kotia raivaamaan, sillä tytär tulee perjantai-yönä kotia. Jos sen verran siivois, ettei heti ovella kompastu laatikoihin ja pussukoihin =).

Kettu-kuva on blogista  http://graphicsfairy.blogspot.fi/. Sieltä löytyy ihania vanhoja kuvia ja kuvioita käytettäväksi vaikka mihin :) 

5 kommenttia:

  1. Hienot ketut. Oletko maalannut itse?

    Meille tuli eilen koiranpentu Mikki. Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. hauskat ketut mäen laskussa.
    Kyl myö vanhatkii opitaa viel usii temppui:)

    VastaaPoista
  3. Huimaa mäenlaskua ja hienoa ettei sinulle tullut puhelinlaskua kyselystäsi.

    VastaaPoista
  4. Ihana että selvisit maksuitta. Kyllä se vaan kannattaa pitää oikeuksistaan kiinni, eli aina vaan suoraan Soneralle yhteys. =)
    Kiitos paketista, tuli jo eilen, mutta eip ole ollu vielä aikaa omaan postaukseen, huomenna sitte. =) Tonttu löysi paikanki, näytin sitä miehelle ja mies ei antanukkaan mulle vaan pisti sen paikalleen het. ;D

    VastaaPoista
  5. Kivat ketut! Tästä on aamun aikana kävellyt ohi ainakin 20 koiraa mut äsken meni kettu ja Tassu sai kauhean hepulin. Mistä ihmeestä se voi tietää es se oli villieläin eikä koira?

    VastaaPoista