keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Onnea ja vähän epäonneakin

Nyt ne vihoviimeisetkin joululahjasukat on sitten valmiina. Polvisukat on Tico-ticosta ja toista kertaa en näin ohkaisesta langasta polvisukkia ala tekemään. Koko syksyn niitä sai tikutella ja nippanappa ehtivät valmiiksi jouluksi. Seiskaveikasta miestensukat vei murto-osan siitä ajasta. Onpahan nyt kuitenkin sävysävyyn pariskunnalle jalan lämmikettä :)

...

Ensin se epäonni.


Tässä jouluhössötyksessä ja sairaalassa hyppäämisten välillä unohdin käydä määrä-aikana ilmottautumassa työkkäriin. Onneksi oli niin mukava virkailija, että menetin vain kolmen päivän työttömyysrahat, mutta kyllä sekin kirpaisee meidän perheessä. Pitikin sattua vielä näin joulunalla, kun olisi muutenki rahanmenoa. Kyllä harmittaa, mutta ei voi enää mitään :(

...



Sitten onnellisempiin asioihin.


Voitin Käsityöperhosen arpajaisista kauniin pikku pussukan ja enkeliristipisto aihion. Kiitos Päivi. Tämä helpotti harmitustani ja nyt on taas ihan hyvä mieli.


Sitten sain vielä Lankapirtin Matleenalta postia, että voitin lohdutuspalkinnon hänenkin blogistaan. Mistäs arvasit, että olinkin lohdutuksen tarpeessa :) Se paketti tulee vasta joulun jälkeen , mutta nyt jo on hyvä mieli siitä :)

...




Sain vielä tunnustuksenkin Marjutilta Simppeleistä silmukoista.

....

Kun vastaan ottaja huomaa saaneensa kortin, hän voi joko vain todeta saaneensa sen, tai kopioida kortin omaan blogiinsa. Ja sieltä taas jatkaa jakamista itse valitsemilleen tärkeille blogeille.

Vielä olisi yksi toive---jos päätät jatkaa korti jakamista, liitä vielä oheen seuraava kysymys/vastaus sarja. Aiheet kuuluvat jouluun.

...

1. Joululaulu sinun makuusi ja lyhyesti miksi juuri se?
Maa on niin kaunis
Osasin soittaa sen lapsena huuliharpulla ja vieläkin se tuo joulun tunnun. Olisipa vielä huuliharppu :)
...

2.Mukavin joulupuuha ja mikä tässä viehättää?
Tyttären kanssa joulunalusreissu kaupunkiin. Itse otetaan rauhallisesti ja katsellaan kaikkea hyörinää ja pyörinää ympärillä. Ihanaa yhdessäoloa tytön kanssa.
...

3.Mikä on se JUTTU -tunnelma/tyyli/menu, tai jotain ihan muuta, jota sinä tavoittelet tänä jouluna ?
Rauhallisesti laiskotellen ilman mitää hötkyilyjä ja sehän onnistuu, kun ei ole tulossa ketään vieraitakaan :)

...
4. Onko sinulla tänä vuonna lahjatoivetta, jos on niin mikä?
Villahousut!!!!! Kipeä alavatsa vaatii lämmikettä näillä keleillä.
...
Minä ajattelin antaa tämän kahdelle mukavalle EI-käsityöbloggaajalle. Molemmilla on mukavat jutut ja kauniita kuvia.
Zilgalle ja
Lissulle

13 kommenttia:

  1. Vastavierailulla blogissasi. Tänne tulen uudelleen paremmalla ajalla. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. Tupsahdin katsomaan kuulumisiasi ja mitä löydänkään...HAASTEEN!
    Otanpa mukaani ja samalla toivotan sinulle OIKEIN HYVÄÄ JOULUA, TYTÖLLE JA KARVAKUONOILLE KANS ;-D

    VastaaPoista
  3. Mulla on nuo samaiset neljä enkeliä seinällä, ne taitavat olla kanavatöitä, itse ainakin olen ne pistellyt puolipistoin kanavakankaalle. Löysin niihin vielä jostain just sopivat ruskeat ovaalinmuotoiset flexikehykset, haasteellista oli kyllä saada ne niihin kehyksiin asettumaan. :) Mutta nätit ne on!

    VastaaPoista
  4. No sattuipa se lohdutuspalkinto sitten osumaan oikeaan osoitteeseen! Kyllä se Onnetar osasi siis oikein kuljettaa kättäni! ;DD

    Minäkin olen yhdet sukat tehnyt tuosta Tico Ticosta enkä kyllä kamalasti tykännyt langasta, vaikka ylleensä tykkään kutoa sukat mieluummin ohuesta kuin paksusta langasta.

    VastaaPoista
  5. Voi, että tuo ilmoitusvelvollisuus on sitten syvältä:( Mutta kuitenkin oikein mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos vaan joulukortista ja kehuista! Otan sen mielellàni vastaan. Rauhallista joulua teille kaikille, sekà kaksi- ettà nelijalkaisille!

    VastaaPoista
  7. Leppoisaa joulunaikaa. Olipas sinulla taas hyvä tuuri arvonnoissa, onnea siitä.

    VastaaPoista
  8. Lämpöistä Joulua toivottelee Taigan väki:)

    VastaaPoista
  9. Mukavaa ja rentouttavaa joulun aikaa:)

    VastaaPoista
  10. Ihanat nuo polvisukat !
    Vaikka olikin suuritöiset, niin varmasti kannatti tehdä.

    VastaaPoista
  11. Elämä näyttää molempia puoliaan. Ihmeellinen arpaonni Sinulla kyllä on, ei voi kuin ihmetellä.
    Oikein hyvää ja rauhallista Joulua!

    VastaaPoista