lauantai 31. joulukuuta 2016

Uuden vuoden lupaukseni


Kotivinkin sivuilta löytyi niin minulle sopiva Uudenvuodenlupaus, että näillä mennään ensi vuosi. (Kuva suurenee klikkauksella).

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille ♥


torstai 29. joulukuuta 2016

Haasteissa mukana



Täytyyhän elämässä edes vähän olla mukavaakin haastetta, joten lähdin mukaan "Vuosi väriterapiaa" haasteeseen.  Vielä ehtii halukkaat mukaan. Tässä minun värilistani:

Tummanruskea tammikuu
Oranssi helmikuu 
Vihreä maaliskuu
Valkoinen huhtikuu
Turkoosi toukokuu
Keltainen kesäkuu
Sininen heinäkuu
Keskiruskea elokuu
Punainen syyskuu
Violetti lokakuu
Kirjava marraskuu
Joulunpunainen joulukuu

Olipa vaikea keksiä värejä, mutta tämmöiset yritän tehdä ;)


 
 
Toinen haaste on Facebookissa oleva JyJy 2017.  Se meneekin helposti, olen Jyjyilyssä ollut ennenkin mukana.



Kuvina on ikkunani ulkoapäin kuvattuna. Siitä erottaa minun asuntoni, siellä on aina joku kissa ikkunassa.

Ensimmäisen kerran minullekin ehdotettiin blogiyhteistyötä jonkun mainostajan taholta. Ei ollut mitenkään käsitöihin liittyvää, joten empä lähtenyt mukaan. Eiköhän tämä ole tarpeeksi sekava blogi ilman mainoksiakin ;)

maanantai 26. joulukuuta 2016

Mummo on ollut kilttinä.......


....tai sitten Joulupukki erehtyi osoitteesta. Lahjoja tuli kuitenkin paljon, joista osan näytän tässä.

Joululahjavaihdossa sain paketin Anulta Silmukkanarkoosista. Hyvin oli Anu blogiani lukenut, kun tiesi lähettää näin osuvan paketin. Eiköhän nyt tule jalkoja hoidettua paremmin, kun on hyvät aineet. Kynttilälyhty on kaunis sisälläkin, kun laitoin sisälle ledkynttilän (kissaturvallisia) ja suklaat on jo syöty. Kiitos Anu ♥


Itse lähetin Wiivuskalle Sukkia ja suklaata blogiin. Itse tehty tonttu tietenkin, mitäpä muutakaan =)


Aivan yllätyspaketteja tulikin sitten postin kautta. Teijalta aivan mahtava kasa lankoja. Näistä niitä nukkeja sitten syntyy kevään mittaan. Mummokissa näyttää niin pieneltä kasan vieressä =)

Siskoni kävi kylässä joulupäivänä autistisen tyttärensä kanssa. Tytär on kova virkkaamaan ja oli niin onnellinen, kun annoin hänen valita kasasta kolme kerää itselleen. Teijan olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä, niin ilahtunut hän oli langoista ( niin olin kyllä minäkin). Kiitos sinulle Teija ♥



Toinen paketti tuli Eijalta. Voi hyvät hyttyrät kun ilostuin tästä. Tässä on sitä vanhaa ruskeaa Tenneseetä, jota ei saa enää mistään. Se on juuri oikeaa apinalankaa ja nyt pääsen taas tekemään niitä.  Yksi kerä puuttuukin kuvasta, koska siitä on jo apina aloitettu :) Muumilangoista teen sitten muita hahmoja, vaikkapa Muumeja ;) Tämä kasa ilahdutti niin suuresti ja  näitä en raaski antaa muille, itselle ovat niin tarpeellisia. Kiitokset sinullekin Eija ♥


Sitten näitä itse antamiani lahjoja =)

Tytär on ollut kyllä kovin kiltti, mutta siitä huolimatta pukki toi kasan risuja. Harvemmin näitä risuharjoja enää näkee, mutta minä löysin paikallisista joulumyyjäisistä. Tällä saapi sitten ripsutella roskia parvekkeeltaan.

(Seinän revitty tapetti ei ole tyttären tekemä, vaan kissojen. Semmoista se on kissaperheessä). 


Pojan perheessä oli herättänyt hilpeyttä ja kummastusta, kun isän paketista ilmestyi tämmöiset. Poika kesällä jo toivoi mökilleen vale-ampiaisenpesiä ja nyt pukki toi niitä ensi kesää varten. Toivottavasti toimivat.


Vielä pieni joulutarina.

Meillä lapsuudessa tonttu toi aatto-aamuna pienen paketin jokaiselle lapselle ulos portaille. Se auttoi hyvin päivän jännitykseen. Ajattelin aikoinaan elvyttää tämän tavan pojan ollessa pieni.

Poika oli pienenä paljon tekemisissä isänäidin kanssa, joka oli hyvin uskonnollinen ja opetti uskon asioita pojallekin. Niimpä eräänä aatto-aamuna, kun käskin pojan katsomaan rappusilta minkälainen ilma ulkona on, hän tuli silmät loistaen takaisin. "Äiti, äiti katso, ulkona oli Jumalanlahja". Siitä lähtien meidän rappusilta löytyikin aatto-aamuisin "Jumalanlahja" =D

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulua ♥


Iloista ja rauhallista joulumieltä kaikille ♥

torstai 22. joulukuuta 2016

Korvatunturi


Voipa olla että minäkin saan kohta jouluhommat tehtyä ;) Korvatunturi ainakin on jo pystyssä. Lapin nuket olen vuosien varrella keräillyt kirppareilta, mutta kodan olen saanut joululahjaksi jo noin 45 vuotta sitten. Nyt alkaa tuntumaan  ihan joululta ♥

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulusukat minulle ♥


Toki minäkin välillä sukkia neulon, mutta harvoin niistä omiin jalkoihin joutaa. Parsituissa pitää itse kulkea =) Kirjoneuletta en hallitse ollenkaan, tulee rumaa kittanaa tai löysää reikäistä. Siksipä tuntuikin niin mukavalta, kun sain  Knean arvonnasta joulusukat ihan itselleni. Niin kauniit, tykkään näistä kovasti. Ihan itselläni pidän, en anna muille =)

Joulukortissakin kaunis virkattu tähti. Täytyy laittaa tähti semmoiseen talteen, että voin katsoa mallia ja yrittää itsekkin tehdä tuommoisia. Kaunis idea joulukorttiin. Suuret kiitokset Knealle ♥


Sukissa on mielenkiintoinen kantapää, en ole ennen tuommoista nähnytkään. Tyttären kanssa sitä kilvan ihmeteltiin. Kunnolla en saanut kuvattua, mutta tuossa kavennukset onkin tehty kantapään alla. Joskus voisi kokeilla tämmöistä ihan tavis-sukkiinkin.


Osallistuin Sadun järjestämään joululahjavaihtoon ja paketti tuli hyvissä ajoin Anun lähettämänä. Tämä aukaistaan sitten vasta aattona, jää jännitettävää sinnekin ;)

Täällä kotona on jouluvalmistelut aivan alkutekijöissään. Ruoat ostetaan valmiina kaupasta ja siivouksella ei niin väliä. Mutta haluaisin niin kaivaa kaikki miljoona joulukoristetta esille. Taitaa olla vanhuus tulossa, kun enää ei tahdo jaksaa, päivä-unet kutsuu aina kesken puuhien. Tytön ja kissojen kanssa ihan vaan vietetään joulua, mutta silti olis kiva , jos koti olisi jouluisen tuntuinen. Onhan tässä onneksi vielä muutama päivä.

Onnistuin vahingossa tekemään niin hyvän hedelmäkakun, että kun sitä vähän olen maistellut, niin nyt sitä ei enää ole murustakaan ;) Taidan tehdä uuden vasta joulun jälkeen, kun on enempi aikaa.


Sain facebookin hömppätestissä tuloksen, että joudun helvettiin. En minä sinne halua, mutta näitten "enkelipoikien" porukassa kyllä viihtyisin. Kyllä meillä juttua piisais, minullakin entisellä "surinasussulla" =D

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Viimeisiä joululahjoja valmiina


Viimetingan joululahjatoivomuksena tuli pojantyttäriltä kämmekkäät. Tämmöiset ovat kuulemma hyvät ratsastushanskojen päällä, jotka itsessään ovat ohuet ja kylmät. Äkkiäkös mummo tuommoiset kutasee. Molemmille mustat, joten neuloin toisiin päälle yhden leveän palmikon ja toisiin kaksi kapeaa palmikkoa. Nyt ei pitäisi mennä sekaisin, vaan molemmat erottaa omansa

Tytär huomautti, että kaikille muille olen tehnyt tontun ja hänelle en yhtään. Olihan se tehtävä, mutta itsellä ei vieläkään ole omaa tonttua ;)


Joulu tulla jollottaa ja kaikilla toivottavasti hyvä mieli. Meillä ainakin, sillä hyvin kävi ulkomaankaupoissa. Myyjä palautti parissa päivässä rahat tyttären rikki menneestä paketista. Tytär kehuikin, että Koreasta kannattaa tilata, tuotteet ovat halpoja ja myyjät luotettavia. Mukana on aina näytetuotteita ja tällä kertaa oli muutama pussi kasvovoidetta, joka sisältää etanan limaa. Luit oikein, etanan limaa =) Tyttärellä on helposti rasvottuva iho ja tämä sopi hänelle erinomaisesti, iho on
 niiiiin pehmeä eikä kiillä monen tunninkaan jälkeen. Lupasin kerätä hänelle ensi kesänä etanoita pihalta naamalle mönkimään, ettei tarvitse Koreasta asti tilata. Ei innostunut ajatuksesta =D

Minä puolestani olen ihastunut nyt Tiian lähettämään Himalayan jalkavoiteeseen. Imeytyy nopeasti ja mikä parasta, on miedon tuoksuinen. Sopii meikäläiselle, joka saa päänsä kipeäksi voimakkaista tuoksuista. Tätä on ostettava lisää kun entiset loppuu. Kiitos vaan vielä kerran Tiialle.

Joulusiivoukset on aloitettu, eli siivosin lankavarastojani. Osan vein muovilaatikoissa ulkokomeroon odottamaan pakkasia, mahdolliset tuholaiset pääsevät hengestään. Heti tuli koti paljon siistimmän näköiseksi ja voin ruveta penkomaan joulukoristelaatikoita. Aion päästä helpolla tänä jouluna, ei turhia siivouksia ja ruoat valmiina kaupasta. Jouluna vaan levätään ja katsotaan lastenohjelmia telkkarista ;)

lauantai 10. joulukuuta 2016

Pikkuhiljaa valmistuu


Kohta on lahjat valmiina ja "pääsen" siivoushommiin. Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa. 
Nämä sukat oli tarkoitus tehdä valepalmikkoa, mutta kun en viitsinyt etsiä ohjetta, niin ovat jotain sinne päin =)   Valevalepalmikkoa =D

Tietokone meni sekaisin viimeisen päivityksen myötä, enkä päässyt enää nettiin. Onneksi kuulin, että muillakin oli sama ongelma, eli vika ei ollut omassa koneessani. "Nörttinä" sain  vian korjattua ihan itse, mutta nyt kone käynnistyy tosi hitaasti. Ei haittaa, pää-asia että käynnistyy =D



Tietenkin näitäkin on pari uutta tullut tehtyä. Hyvin ovat kelvanneet ja nyt olis tehtävä vielä tonttuja ihan itsellekin.

Olen ihmetellyt, kun ihmiset laittaa jo kuvia valmiiksi koristelluista juolukuusista. Eikö siihen ehdi jo kyllästyä jouluun mennessä ? Meillä on siirrytty muovikuuseen ihan kissojen takia, mutta sekin kootaan vasta aatonaattona. Koristeet ja valot laitetaan sitten aatto-aamuna.
 Muistan kuinka lapsena siskon kanssa haettiin joulukuusi metsästä vasta aattona ja tuotiin suoraan sisälle. Naapurin isäntä oli valmiiksi kaatanut suuria kuusia, joista saatiin valita mieluisin latva-osa, joka itse sahattiin poikki. Ei joulukuusta koskaan laitettu ennen aattoa ja siksi se tuntuikin niin juhlavalta.



Tytär tilailee ahkeraan tavaroita ebayn kautta idästä. Aina ovat tulleet ehjinä ja olleet muutenkin kunnollisia. Nyt oli tämä Koreasta tilattu paketti näköjään jäänyt jonkun raskaan alle ja kaikki oli rikki. Kaikki voidetuubit puristuneet tyhjiksi ja osa kokonaan hajalla. Paketti oli päältäpäinkin ihan märkä ja hajalla, posti olikin sen laittanut muovipussiin.


Saas nähdä saako rahat takaisin tai uudet tuotteet tilalle. Reklamaatio on lähettäjälle laitettu, mutta minnekkään kuluttajasuojavirastoonhan näistä on turha valittaa, ulkomailta tilatuista.
.....
Luulin, että minulla ei nyt ole mitään kirjoitettavaa, mutta ihmeen paljonhan tuota tekstiä vaan näkyi tulevan ;D

Muistakaa olla kiltteinä, enää pari viikkoa aikaa petrata käytöstä =D

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulu ennenaikojaan


Vaikka aikaisemmin olin ahkera ja taitava meikkaamaan, niin enhän minä enää tiedä niistä asioista mitään. Niinpä kun mietin joululahjoja teini-ikäisille, kysyin neuvoa Tiialta, joka välillä kirjoittaa blogissaan näistä aineista. Tiia julkaisikin  blogissaan  http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/ aiheesta kirjoituksen ja uskompa että siitä on  apua muillekin lahjoja miettivälle.

Tiia kirjoitti minulle myös, että on laittanut postiin pienen ilahdutuksen. Siis pienenkö, aivan mahtavan paketin. Joulupukki taisi käydä täällä jo. Kiitos Tiialle oikein, oikein paljon ♥

Näillä voiteilla  mummo voi rasvata itsensä päästä varpaisiin ;)  Varsinkin jalkavoiteet ovat nyt hyvin ajankohtaisi, sillä koppurakinttuni ovat joutuneet sairaanhoitajan tehosyyniin. Enhän minä niitten kelmujen kanssa jaksanut pelleillä montaakaan iltaa, mutta rasvan kyllä vetäisee äkkiä ennen nukkumaan menoa.


Sitten kynsilakkoja ja hajuvesiä. Näistä nyt jakaa useammankin teinin pakettiin. Täytyy näistäkin jotain jättää itselle, saahan mummokin haista hyvälle


Muita meikkituotteita. Nämä taitaa päätyä lahjapaketteihin, mummo niin harvoin enää meikkailee.

Nauratti nuo irtoripset, kun tuli omat muistot mieleen. Ostinhan minäkin semmoiset noin 50 vuotta sitten isältä salaa. Laitoin ne sitten koulun tansseihin ja se suurin ihastukseni haki minua tanssimaan. Pojalla oli ihana vaaleansininen angorapusero, jota vasten lemmekkäästi painoin poskeni. Irtaannuttuamme huomasin, että toisen silmän ripset tököttivät pojan puseron rinnuksessa, enkä minä kehdannut pyytää niitä takaisin. Se oli nolo tilanne nuorelle tytölle. Sen jälkeen en ole irtoripsiä edes kokeillut. Nykynuoret niitä näyttää taas käyttävän ja onhan ne nykyään ihan toisen laatuiset.



Vielä oli aineita sisäiseenkin kauneuteen. On vaikea mököttää huulet mutrussa, jos suu on täynnä hyvää suklaata ;) Puolet noista jo tulikin syötyä.
.....

En seurannut eilen Linnan juhlia ollenkaan. Ei huvita katsoa, miten eliitti bilettää ja syö ilmaisia herkkuja, kun itse istuu yksin kotona leivänkänttyrä kourassa.
Sen sijaan muistelin mummoani, oikeata sisupussia. Hän synnytti 13 lasta, joista yksi kuoli pienenä ja lähti kaksi kertaa evakkoon sodan jaloista Karjalasta. Mummo pienimpien lasten kanssa junalla ja kaksi suurinta lasta jalkaisin lehmiä ajaen, toinen heistä oma isäni. Kyllä on ollut rankkaa mummolla ja lapsilla. Siihen verrattuna olen itse päässyt tosi helpolla ja kunnioitan suuresti mummoani .

lauantai 3. joulukuuta 2016

Kirpparilta ja käsistä



Poikkesin taas paikallisella pienellä kirpparilla, shoppailu kun on vaan niin mukavaa. Vaikka en olekkaan uskonnollinen ihminen, niin tämä porukka jotenkin hellytti minut. Kokoa patsailla 10-15 cm ja hinta 0,50€/kpl.  Jeesus ja pari paimenta vaan puuttuu, mutta enköhän minä sen Jeesuksenkin jostain keksi. Monta kertaa kävelin ensin ohi, mutta sitten nappasin koriini, muuten olisi voinut jälkikäteen ruveta harmittamaan =)

Löysin myös Unisefin kookkaan siistin pehmokamelin hintaan 1,20€, kuvaa vaan en ehtinyt ottamaan. Ajattelin heti, että tuo on pelastettava, ennenkuin joku ostaa se koiralleen revittäväksi. Onkohan tämä minun eläintensuojelu mennyt jo liian pitkälle, kun se ulottuu jo pehmoeläimiinkin ;) Tytär oli kuitenkin mielissään ja otti sen heti omaan asuntoonsa unikaveriksi.




Yritin ottaa kuvia viimeisistä virkkauksistani, mutta meillä se ei ole niin yksinkertaista. Yksi linssilude änkeää aina eteen.


Pienen taistelun jälkeen sain sentään yhden ,kuvan napattua. 

 Meillä on kirpparillakin pieni nurkkaus käsityöläisille, mutta eipä siellä näytä mitään menevän kellään, Minullakin siellä on muutama työ makaamassa.  Eikä ihmekkään, kun kirppari menee kiinni jo klo 15 ja on viikonloppuisin kiinni, Työtätekevät eivät pääse sinne koskaan. Onneksi nämä olenkin myynyt suoraan kotoa.



Sukankudin se vaan on paras telkkarinkatseluun sopiva käsityö. Nämäkin on Novitan 7-veikkaa, mutta tykkään näistä enemmän kuin edellisistä. Paljon kivempaa kun saa itse suunnitella raidoituksen ja samalla hävittää pieniä lankanyssäköitä.

Vielä on monta työtä kesken ja joulu lähenee uhkaavasti. Olishan se ihan hyvä jos ehtisi vähän siivoamaankin enimpiä kissankarvoja pois ennen joulua ;)

perjantai 2. joulukuuta 2016

Tyttö tietää ;)


Kyllä tyttö tietää mistä äiti tykkää. Tuli käymään kylässä ja toi omat joulukalenterit sekä äidille , että kissoille .