perjantai 6. syyskuuta 2013

Nurinkurin


Minunhan se kuuluu Eijalle lähettää "Hyvä kiertää" paketti, mutta Eija oli nopeampi ja laittoi minulle paketin :)
Hyvää Muumilankaa, että pääsen jatkossakin apinoita virkkailemaan . Tämä alkoi kyllä nyt aika nurinkurisesti :)
Minä vasta mietin mitä teille kolmelle tekisin. En ainakaan sukkia, sillä kaikki te neulotte niitä itsekkin ja paljon parempia kuin minä teen :) No, sen näkee sitten aikanaa, mitä tulee.

Sukkasatoon pääsin Heinälatoon mukaan, mutta saas nähdä kuinka siinäkin käy :) Ensimmäiset laitoin jo puikoille, mutta tietenkin nyt sitten sain lapastilauksen :) Summassa en osaa lapsille sopivan kokoisia tehdä, joten teen niitäkin useamman parin, että jotkut edes olisivat sopivan kokoiset. Eiköhän loputkin mene sitten joulun alla.


Tämä ei ole nurinkurin.
Keväällä makeaa suippopaprikaa syödessäni pudottelin siemenet multaan ja jo silloin esittelin "kätevän" keinoni suojata taimet kissojen ahnailta suilta. Myöhemmin siirsin taimet yhteen isoon purkkiin ulos ja nyt alkaa olla satoa.  Näitä isoja on jo kolmetoista ja pienempiä alkuja vaikka kuinka paljon. Ruukun saan nostettua kylmien tullessa sisälle suojaan.  Näitä laitan ensi keväänäkin kasvamaan.
Kohta pääsee herkuttelemaan ♥

14 kommenttia:

  1. Ajatella, että Muumi-lankaa on vielä ollut jemmassa! Sille oli aikoinaan (SK 2/1995) pusero-ohjeita, jotka olen säästännyt ja pari puseroa tehnyt nykyisillä langoilla.

    VastaaPoista
  2. Laulellaan vaan, että kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun... Tämä oli sellainen "ylimääräinen" yllätyspaketti - laitan Hyvän kiertämään vähän myöhemmin ;) t. Eija

    VastaaPoista
  3. Suippopaprikoiden viljelyä pitää minunkin kokeilla:)

    VastaaPoista
  4. En muistakaan tuota Muumilankaa...Minä kilkuttelen sukkia perunalaariin, nyt on toiset menossa. Tosin minäkin sain lapastilauksen, pitäisi alkaa tedä niitä.

    VastaaPoista
  5. Mukavan väristä muumilankaa, siitä tulee varmasti hauskan näköisiä apinoita.
    Hyvin on onnistunut tuo siun paprikan kasvatus.

    VastaaPoista
  6. Ihanan yllätyksen olet saanut! Kyllä kelpaa noita ihanuuksia tehdä taas. =)
    Älä nyt liikaa ota tilauksia, ettei mene maku kaikkeen tekemiseen!!!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Sude!

    VastaaPoista
  7. Viherpeukalokin siis olet! Oletkos maalaillut viimeaikoina? Ihan on ikävä sinun taulujasi : )

    VastaaPoista
  8. Hienoa, sinullahan tuota lankaa kuluukin. Nut vaan puikot suihkaamaan tai koukku :)

    VastaaPoista
  9. Voi täällähän on taas paljon kivaa ja hauskaa ja iloista touhua, kun luin monta postausta ja katselin vielä lisäksi muutaman muunkin kuvat. Ihania heppatyttöjä ja kauniita kasseja apinoista nyt puhumattakaan. :) Mihinkähän se minun aika menee, kun en meinaa ehtiä blogikierroksille enää saati kommentoimaan. Nyt keksin, olen tullut vanhaksi ja kaikki tapahtuu paaaaljon hitaammin kuin ennen. :D Mutta kyllä täällä ollaan pitämässä pirttiä asuttuna. ;)

    VastaaPoista
  10. Monta mukavaa kerää apinavirkkauksiin = meillä mukavia apinaveijareita ihasteltavaksi myös jatkossa.

    Myöhästyneet onnittelut Kesän käsityö- kilpailun voitosta!

    VastaaPoista
  11. Kauniin ruskeaa lankaa apinoiden tekoon ja onpas mehukkaan näköisiä paprikoita tulossa.
    Ihania heppatyttökuvia.

    VastaaPoista
  12. Kiitos vinkistä suippopaprikoista, laitanpa asian "korvantaakse" .
    Värikkäitä syyspäiviä !

    VastaaPoista