keskiviikko 17. elokuuta 2011

Toisenlaisia käsitöitä

Kun ei perheessä ole autoa, niin on syytä olla edes polkupyörä. Minullekin niitä on kertynyt 4 erilaista rämää. Jokaisessa on jotain vikaa ja ainakin toinen rengas puhki. Kyllähän minä monenlaista osaan, mutta kaikista tekemisistä ei tarvitse tykätä ja pyöränkumin paikkaaminen kuuluu niihin töihin.


Huomennakin taas tarvitsen pyörää, joten mitä tekee kätevä emäntä.


























Kaivaa esille työkalupakkinsa.
Tämä pakki kelpaisi varmaan monelle miehellekin. Sisällä on kaikenlaista roinaa, jonka oikeaa käyttötarkoitusta en tiedä. Näillä minä kumminkin olen korjaillut yhtä sun toista.








Eipä muuta kuin pyörät kumoon ja työmaa pystyyn. Osia yhdistelemällä minulla on taas ehjä pyörä käytössä. Talvi-iltoina täytyy pitää sitten kuminpaikkausilta ja paikkailla kaikki rikkinäiset kumit ensi kesää varten.


Kyllä nyt kelpaa huomenna taas hurauttaa kauppareissulle.



Tunnustuskukkasen sain Susamarialta ja Mustankissan tyttäreltä.
Olen jo muutaman kerran vastaillut tähän liittyviin kysymyksiin, joten en viitsi enää teitä pitkästyttää niillä.


Enkä jatka tätä kellekkään erityisesti, vaan annan sen jokaiselle blogini lukijalle yhdessä ja yksitellen. Olkaa hyvä.


7 kommenttia:

  1. Sama täällä, autoa ei meiltä löydy, joten polkupyöriä on pakko olla! Pojalle on tähän asti riittänyt yksi, mutta itselläni kaksi :)

    VastaaPoista
  2. Muistithan panna käsineet käteen, noissa hommissa ne n tarpeen. :))

    VastaaPoista
  3. Minullakaan ei ole autoa ja pyörästä jouduin luopumaan muuton yhteydessä.. Sellainen olisi kyllä tarpeen, tulisi halvemmaksi kuin julkisten käyttö.. Mutta kaupunkiin ei viitsi ostaa uutta pyörää kun varkaita on niin paljon.. En kyllä tiedä osaisinko edes kumia paikata ;)

    VastaaPoista
  4. Pyöränkumit ovat olleet meidänkin perheessä murheen kryyni muutama vuosi sitten. Ajoimme satoja kilometrejä muutaman viikon välein korjaamaan tyttären pyörää. Hän asui tuolloin opiskelujen vuoksi toisella paikkakunnalla. Lopulta isänsä opetti hänelle, renkaan paikkaaamisen ja vaihtamisen ja nyt myöhemminkin siitä taidosta on hänelle ollut hyötyä.

    VastaaPoista
  5. Sinulla ei ole peukalo keskellä kämmentä. Turvallisia pyöräilylenkkejä.

    VastaaPoista
  6. Otapa tuo ihanan matkalaukku johonkin vähän "hienompaan" käyttöön! Joku muu kelpaisi korjaaja-laukuksi!
    Onnea on osata monenlaista! Minä olen vain kerran paikannut pyörän kumin!
    Löytyisikö ketään kätevää sukantarvitsijaa?

    VastaaPoista
  7. Loistavaa Sude, ei kätevä emäntä jää neuvottomaksi, eiei. Hienosti tehty.

    VastaaPoista