torstai 17. kesäkuuta 2010

Öinen kohtaaminen

Hän on Herra Rotta , KYH 15. Aloittelin viime yönä ja päivällä tein loppuun. Varpaat teetti töitä, sillä jouduin tekemään useammat eri langoista, ennenkuin sain tarpeeksi pienet. Hän on kumminkin hyvin kiltti ja hiljainen rotta.

Sitten se öinen kohtaaminen.
Aamuyöllä ,kun kävin välillä ulkona tupakalla, komea kettu juosta jolkutteli parinkymmenen metrin päässä minusta tietä pitkin. Kun vähän sihahdin, se pysähtyi katselemaan minua. Vasta kun aloin juttelemaan sille, se jatkoi rauhallisesti matkaansa. Tuli aivan tunne, kuin olisimme ymmärtäneet toisiamme. Tietenkään ei ollut kameraa mukana, että olisin saanut kuvan siitä.
En ole koskaan ennen nähnyt kettua luonnossa, joten tämä kyllä teki vaikutuksen. Sen kunniaksi aloin tänä yönä tekemään KYH 16 -työnä uutta kettua. Laitan kuvan , jahka saan valmiiksi.

10 kommenttia:

  1. Oli varmaan hieno hetki katsoa repolaista silmästä silmään. Rotta on mainio :)

    VastaaPoista
  2. Hauska herra rottanen:) Vaikka olen maalta kotoisin, ensimmäisen kettuni näin vasta kaupungissa. Se oli todellakin mieleenjäävä kohtaaminen.

    VastaaPoista
  3. Mä olen kerran päässyt katselemaan etunpoikien leikkejä heinärullien päällä. Pellolla keskellä kaupunkia :-)

    Ihana hiirulainen!

    VastaaPoista
  4. Söpö Herra rotta!
    Sinä osaat!
    Voi kettu, oliskin ollut ihanaa nähdä :)
    Niin siinä aina käy, kaikkea erikoista näkee, kun ei ole kamera siinä paikalla..:/

    VastaaPoista
  5. Sinulle onkin ilmestynyt tänne apinan jälkeen monta kivaa juttua:) Pitänee poiketa useammin kurkkimaan:D
    Mukavaa loppu viikkoa:)

    VastaaPoista
  6. Tosi mainio Herra Rotta, olet kyllä taitava noissa!

    VastaaPoista
  7. Onpa hieno rotta! Vaikka ei muualla rotat kyllä yhtään kivoja kavereita ole. Minäkin olen kaksi kertaa nähnyt ketun elämäni aikana. Yhden kerran Lapissa ja toisen kerran repolainen istui hyvin rauhallisena mökkitien varressa.

    VastaaPoista
  8. Niin hauska rotta-herra, niin kiltin näköinenkin, sekä myös aiemmissa postauksissa olevat virkatut käsityöt. Eläimet ovat suloisia ja niin taidokkaasti tehtyjä ja pipot mitä kauneimmat.
    Hyvää ja lämmintä kesää sinulle.

    VastaaPoista